Luottoriskipreemio
Luottoriskipreemio on ero riskipitoisen joukkovelkakirjan koron ja vastaavan matalan riskin (tyypillisesti valtion) joukkovelkakirjan koron välillä. Se kompensoi sijoittajaa ottamasta luottoriskiä eli riskiä siitä, että velallinen ei pysty maksamaan takaisin lainaansa kokonaan tai osittain. Luottoriskipreemion ymmärtäminen on keskeistä korkosijoittamisessa ja laajemmin rahoitusmarkkinoiden dynamiikan hahmottamisessa.
Käytännön esimerkki valaisee käsitettä: jos Suomen valtion 10-vuotinen joukkovelkakirja tarjoaa 3 % koron ja saman maturiteetin yritysvelkakirja 5 % koron, luottoriskipreemio on 2 prosenttiyksikköä eli 200 korkopistettä. Tämä 2 % lisätuotto on sijoittajan vaatima korvaus siitä riskistä, että yritys ei ehkä pysty maksamaan takaisin velkaansa yhtä varmasti kuin valtio.
Mitä korkeampi maksukyvyttömyysriski liikkeeseenlaskijalla on, sitä suurempi luottoriskipreemio velkapaperiin sisältyy. Luottoluokituslaitokset kuten Moody’s, S&P ja Fitch arvioivat liikkeeseenlaskijoiden luottokelpoisuutta ja antavat niille luokituksia. AAA-luokitellun yrityksen joukkovelkakirjan preemio on tyypillisesti pieni, kun taas spekulatiiviseen BB- tai B-luokkaan kuuluvan yrityksen preemio voi olla useita prosenttiyksikköjä.
Luottoriskipreemio vaihtelee markkinatilanteen mukaan. Taloudellisesti vaikeina aikoina, kuten taantuman tai finanssikriisin aikana, luottoriskipreemiot tyypillisesti nousevat jyrkästi. Sijoittajat vaativat korkeampaa korvausta riskistä, kun talouden näkymät heikkenevät ja yritysten konkurssiriski kasvaa. Vastaavasti vahvan talouskasvun aikana preemiot yleensä kapenevat, kun sijoittajat ovat optimistisempia.
Vuoden 2008 finanssikriisi on hyvä historiallinen esimerkki. Korkean riskin yrityslainojen (high yield, junk bonds) luottoriskipreemiot nousivat parhaimmillaan yli 20 prosenttiyksikköön, kun sijoittajat pakenivat riskiä ja vaativat äärimmäistä korvausta epävarmuudesta. Kriisin laannuttua preemiot palautuivat normaalimmille tasoille.
Luottoriskipreemion ymmärtäminen auttaa sijoittajaa arvioimaan, onko korkeamman riskin korkosijoituksen tarjoama tuotto riittävä kompensaatio lisäriskin ottamisesta. Jos preemio on historiallisesti matala, riski-tuottosuhde voi olla huono – saat vain vähän lisätuottoa paljon suuremmasta riskistä. Jos preemio on poikkeuksellisen korkea, mahdollisuudet ylituottoon voivat olla paremmat, olettaen etteivät konkurssit toteudu yhtä laajasti kuin markkinat pelkäävät.
High yield -rahastot eli korkean riskin yrityslainoihin sijoittavat rahastot tavoittelevat nimenomaan luottoriskipreemiota. Ne sijoittavat spekulatiivisen luokan yrityslainoihin ja pyrkivät tuottamaan enemmän kuin turvalliset valtionlainat. Riskinä on, että konkurssien sattuessa tappiot voivat olla merkittäviä. Hajauttaminen monien liikkeeseenlaskijoiden kesken pienentää yksittäisen konkurssin vaikutusta.
Luottoriskipreemio vaikuttaa myös yritysten rahoituskustannuksiin. Yritys, jolla on heikko luottoluokitus, joutuu maksamaan korkeampaa korkoa lainoistaan ja joukkovelkakirjoistaan. Tämä nostaa pääomakustannuksia ja voi heikentää kilpailukykyä. Siksi yritykset pyrkivät ylläpitämään vahvaa tasetta ja hyvää luottokelpoisuutta.
Asuntolainoissa luottoriskipreemio näkyy marginaalissa. Lainanottaja, jolla on hyvät luottotiedot, vakaat tulot ja vahvat vakuudet, saa alemman marginaalin kuin riskillisempi lainanottaja. Ero voi olla useita kymmeniä prosenttiyksikön sadasosia, mikä kertautuu suureksi summaksi pitkän laina-ajan kuluessa.
Makrotalouden näkökulmasta luottoriskipreemioiden kehitys on tärkeä indikaattori. Jyrkästi nousevat preemiot voivat ennakoida taloudellisia ongelmia, kun taas pienenevät preemiot viittaavat optimismiin ja riskinottohalukkuuteen. Keskuspankit seuraavat preemioita osana rahoitusolojen arviointia ja voivat reagoida, jos markkinat häiriintyvät vakavasti.
