Eläkeikä

Eläkeikä määrittää, milloin henkilö voi jäädä vanhuuseläkkeelle täydellä eläkkeellä ilman varhennusvähennyksiä. Suomessa eläkeikä on porrastettu syntymävuoden mukaan ja nousee asteittain, mikä heijastaa väestön ikääntymistä ja elinajan pidentymistä. Eläkeiän ymmärtäminen on tärkeää sekä eläkesuunnittelun että laajemman taloussuunnittelun kannalta.

Suomen eläkejärjestelmä perustuu työeläkkeeseen, joka kertyy työssäolon aikana ansioiden perusteella, sekä kansaneläkkeeseen, joka takaa vähimmäisturvan niille, joille työeläkettä ei ole kertynyt riittävästi. Vanhuuseläkkeelle pääsyn ikäraja riippuu syntymävuodesta: vuonna 1954 syntyneillä alin eläkeikä on 63 vuotta, mutta vuonna 1965 tai myöhemmin syntyneillä se on 65 vuotta. Nuoremmille ikäluokille eläkeikä määräytyy elinajanodotteen mukaan ja voi nousta edelleen.

Varhennettu eläke on mahdollinen ennen varsinaista alinta eläkeikää, mutta se pienentää eläkettä pysyvästi. Varhennusvähennys on 0,4 prosenttia jokaista varhennettua kuukautta kohden, mikä vastaa 4,8 prosentin vuotuista vähennystä. Jos jäät eläkkeelle esimerkiksi kaksi vuotta ennen alinta eläkeikää, eläkkeesi pienenee lähes 10 prosentilla koko loppuelämäsi ajaksi. Tämä on merkittävä taloudellinen päätös, joka kannattaa harkita huolellisesti.

Toisaalta eläkkeen lykkääminen yli alimman eläkeiän nostaa eläkettä. Lykkäyskorotus on 0,4 prosenttia jokaiselta lykätyltä kuukaudelta. Vuoden lykkääminen tarkoittaa lähes 5 prosentin korotusta eläkkeeseen. Tämä kannustaa jatkamaan työssä pidempään, mikä on sekä yksilön että yhteiskunnan etu eliniän pidentyessä.

Eläkeiän läheisyys vaikuttaa merkittävästi sijoitusstrategiaan. Mitä lähempänä eläkeikä on, sitä enemmän sijoitussalkun allokaatiota kannattaa tyypillisesti siirtää vakaampiin korkosijoituksiin osakkeiden sijaan. Tämä johtuu siitä, että eläkkeellä tulot laskevat ja varoja tarvitaan elinkustannusten kattamiseen – suuri kurssilasku juuri ennen eläköitymistä olisi erityisen haitallinen.

Klassinen nyrkkisääntö on, että osakesijoitusten osuus salkusta voisi olla 100 miinus ikä. 30-vuotiaalla siis 70 prosenttia osakkeissa, 60-vuotiaalla 40 prosenttia. Todellisuudessa sopiva allokaatio riippuu monista tekijöistä, kuten riskinsietokyvystä, muusta varallisuudesta ja työeläkkeen tasosta. Henkilökohtainen sijoitussuunnitelma on parempi kuin yleinen nyrkkisääntö.

Eläkesäästäminen kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain. Korkoa korolle -ilmiö tekee aikaisesta aloittamisesta erityisen arvokasta: 25-vuotiaana aloitettu säästäminen tuottaa huomattavasti enemmän kuin 45-vuotiaana aloitettu, vaikka kuukausittainen summa olisi sama. Vapaaehtoinen eläkesäästäminen täydentää lakisääteistä työeläkettä ja antaa lisäturvaa eläkepäiviin.

Suomessa eläketurvan taso on kansainvälisesti vertaillen hyvä, mutta työeläkkeen korvausaste (eläkkeen suhde palkaan) on laskenut ja laskee edelleen. Kun aikaisemmin työeläke saattoi olla 60-70 prosenttia loppupalkasta, nykyisin se jää monilla 40-50 prosenttiin. Tämä korostaa oman säästämisen merkitystä halutun elintason ylläpitämiseksi eläkkeellä.

Eläkeikään liittyy myös tavoite-eläkeikä, joka kertoo iän, jolloin ansaittu eläke vastaa määrättyä tavoitetasoa. Tämä ikä on korkeampi kuin alin eläkeikä ja vaihtelee yksilöllisesti työuran ja ansioiden mukaan. Oman työeläkeotteen tarkistaminen säännöllisesti auttaa ymmärtämään, minkälaista eläkettä on odotettavissa ja kannattaako vapaaehtoista säästämistä lisätä.

Eläkejärjestelmän kestävyys on jatkuvan poliittisen keskustelun aihe. Väestön ikääntyessä eläkemenot kasvavat, mikä luo painetta sekä eläkeikään että eläkkeiden tasoon. Jokaisen kannattaa seurata eläkejärjestelmän kehitystä ja varautua mahdollisiin muutoksiin omassa taloussuunnittelussaan.